KUOPIOROCKIN OHJELMA ON VALMIS – FESTIVAALILLE VIIDES ESIINTYMISLAVA

Kuopiorockiin 5. festarilava!

Mediatiedote 22.4.2015

- Kuopiorockin ohjemisto täydentyy kotimaisilla artisteilla ja uudella festivaalilavalla
- Bändiohjelmiston lisäksi festivaalilla nähdään myös Beach Volley –turnaus, surmanajoa, benjihyppyä sekä ruokaa
- Festivaalin talkoohaku on auki


Kuopion Väinölänniemellä  31.7-1.8.2015 järjestettävä Kuopio Rockcock täydentää ohjelmistoaan. Jo aiemmin julkaistujen Acceptin (GER), Children Of Bodomin sekä monien muiden kotimaisten artistien lisäksi festivaalilla tullaan näkemään myös pienempiä, mutta sitäkin merkittävämpiä artisteja. Lavalle nousevat muun muassa hurjassa nosteessa oleva hardrock -orkesteri Santa Cruz, suomalaista synkistelymetallia tarjoava Kuolemanlaakso, 70-luvun klassisesta rockista ammentavat The Grammers & Shadows of Nowhere sekä Kotiteollisuuden ja Trio Niskalaukauksen jalanjäljissä kulkeva Raaka-aine.

Festivaalialueen tarjonta kasvaa kesällä 2015 entisestään, kun rannalle nousee uusi VäinöStage. VäinöStagella vietetään koko viikonlopun ajan beach partyja, joissa bailataan kesäisissä rytmeissä huippu-dj:den Ice K, Rico Tubbsin sekä Dj Miesmalli Milanosta tahtiin. Rannan alueella nähdään myös viime vuodelta tuttu bändien Beach Volley -turnaus, jossa mestaruuttaan puolustavat Kuopion omat pojat, Turmion Kätilöt. Festivaalin muussa oheisohjelmassa tullaan näkemään monia eri aktiviteettejä niin benjin, katapulttilingon, Cage Riders -surmanajajien kuin FlyBoardin muodossa.

TALKOOHAKU ON KÄYNNISTYNYT

Festivaalin talkooväen haku on avautunut osoitteessa www.kuopiorock.fi. Talkooväkeä haetaan niin asiakaspalvelu- kuin järjestyksenvalvontatehtäviin. Paikkoja on auki myös ravintolapuolella sekä kierrätysjoukoissa. Festivaalipäällikkö Allu Koskinen kannustaa kaikkia hakemaan avoimin mielin talkoisiin: "Aloitin itse Kuopiorockissa 14-kesäisenä auttamalla festivaalin rakennushommissa, ja sain sen kautta valtavasti hyviä oppeja työelämään. Talkoolaiset ovat tärkeä osa meidän festivaalia, sillä he tekevät hommia rakkaudesta lajiin".

ESIINTYJÄT:

Perjantai 31.7.2015: ACCEPT (GER), Apulanta, Popeda, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Von Hertzen Brothers, Neljä Ruusua, Happoradio, Verjnuarmu, Pertti Kurikan Nimipäivät, DFC, Ural, Astalo, Hole In The Head, Raaka-aine, Santa Cruz, DJ Ice K, Dj Rico Tubbs, Dj Miesmalli Milanosta

Lauantai 1.8.2015: Children of Bodom, Sonata Arctica, Haloo Helsinki!, SANNI, Elastinen, JVG, Turmion Kätilöt, Viikate, Tiisu, Ruis, Papa’s Paradise, Croowed, Lohkare, Shades of Nowhere, The Grammers, Kuolemanlaakso, DJ Ice K, Dj Rico Tubbs, Dj Miesmalli Milanosta

LIPUT:
Festivaalilippu 2 päivää: 79 € (+ mahdolliset toimitusmaksut)
Festivaalilippu Perjantai: 49 € (+ mahdolliset toimitusmaksut)
Festivaalilippu Lauantai: 49 € (+ mahdolliset toimitusmaksut)
VIP –lippu 2 päivää: 169 € + toimitusmaksut
VIP –lippu Perjantai: 99 € + toimitusmaksut
VIP –lippu Lauantai: 99 € + toimitusmaksut

LISÄTIEDOT
Promoottori Timo Isomäki, timo.isomaki@promoter.fi
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen allu@kuopiorock.fi